Nauti kahvihetkistä näillä vinkeillä

Me suomalaiset olemme kahvinjuontikansaa, mutta silti emme välttämättä panosta kahvinlaatuun vaan enemmänkin sen määrään. Ihan kotonakin on mahdollista nauttia kahvilatasoisesta kahvista, kunhan vain huomioi muutamia oleellisia asioita. Kahvin keittäminen ei ole mitään erityisen vaativa välinelaji, vaan voit valmistaa täydellisen kahvikupillisen millä tahansa laitteella.
Useimmiten suomalaisten päivä käynnistyy isolla kahvikupillisella. Tämän vahvistavat myös tilastot, sillä Suomessa juodaan eniten kahvia maailmassa henkilömäärään nähden. Suomessa juodaankin noin 10 kg paahdettua kahvia vuodessa per henkilö. Huhhuh, aika paljon!
Valmiiksi jauhettu vai itse pavuista valmistettu kahvi?
Kannattaa valita kotiin hyvä kahvilaatu, tummapaahtoinen on paljon pehmeämmän makuista kuin vaaleapaahtoinen. On syytä myös syynätä hieman tarkempaan kahvin valmistuspäivä ja parasta ennen-päiväys, sillä kahvi on sitä parempaa mitä tuoreempaa se on. Jos et siis juo kuppikaupalla kahvia päivittäin, on syytä panostaa laatuun määrän asemasta.
Hyvän kahvin salaisuus onkin paitsi kahvipavuissa, myös itse valmistuksessa. Parhaiten kahvi säilyttää makunsa papujen muodossa, sillä kun papu on murskattu jauhamalla, siitä alkaa haihtua makuaineita ja kosteutta. Kun siis käytät kahvin tuoreena ja jauhat pavut juuri ennen käyttöä, pääset kaikkein parhaaseen lopputulokseen. Kahvipapuja kannattaa säilyttää omassa pakkauksessaan ilmatiiviissä rasiassa viileässä valolta suojassa.
Miten kahvipavut jauhetaan?
Voit jauhaa pavut joko käsikäyttöisellä tai sähkökäyttöisellä kahvimyllyllä. Kahvinautintosi nousee ihan uudelle tasolle, kun jauhat kahvisi itse kokonaisista pavuista. Kun hankit kotiisi laadukkaan kahvimyllyn, varmistat, että saat aina tuoretta kahvia ja herkullinen kahvinautinto on siis aina taattu.
Pitäisikö sitten valita käsikäyttöinen vai sähkökäyttöinen kahvimylly? Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mikäli valmistat joka päivä kahvia isommalle porukalle, kannattaa ostaa sähköinen kahvimylly. Jos taas sinun pitää saada kahvimylly myös mukaan reissuun, käsikäyttöinen kahvimylly saattaisi olla parempi vaihtoehto. Ja saathan silloin myös pienen käsitreenin kun jauhat pavut käsikäyttöisessä myllyssä.
Hyvä kahvimylly tekee tasaista jauhatusjälkeä ja on myös kestävä. Kahvimyllyn pitää nimenomaan jauhaa kahvipavut tehokkaasti eikä silputa tai rutata niitä. Mikä tahansa kahvimylly ei tarjoa hyvää jauhatusta ja halvimmat laitteet yleensä ovatkin juuri silppuavia versioita. Kannattaakin siis tarkastella kahvimyllyn teriä. Jos ne ovat kartio- tai levyterät, ne tekevät laadukasta jälkeä, kun taas silppuava terä saa aikaan epätasalaatuista jauhetta.
Miten valmistaa hyvää kahvia?

Kahvista pitää ehdottomasti nauttia kiireettömästi ajan kanssa eikä näpelöidä samalla älypuhelintaan. Keskity mielummin kahvinautintoon täysillä ja vietä oikea mindfullness-hetki kupposen äärellä. Jos siis näet sen vaivan että valmistat kahvia, nauti siitä myös kunnolla.
Mittasuhteet ovat yksi tärkeimmistä asioista täydellisen kahvikupillisen valmistuksessa. Hyvään suodatinkahviin kahvipapuja mitataan 6 grammaa per desilitra, tämä vastaa n. 9–10 kahvimitallista per litra. Kahvipapujen jauhatusaste on hyvä olla keskikarkea. Mittasuhteet on kätevin punnita tarkalla vaa’alla tai mitalla. Ja muistathan oikean jauhatuskarkeuden.
Monet tekevät sen virheen, että mittaavat kahvin jo etukäteen edellisenä iltana valmiiksi kahvinkeittimeen. Kahvi kannattaa kuitenkin aina valmistaa tuoreena. Myös vesi on syytä mitata keittimeen erillisellä kannulla, jotta keittimeen ei kerry kahvirasvaa.
Usein unohdetaan myös pestä kahvinkeitin tarpeeksi usein. Kahvinkeitin kannattaa puhdistaa 1–3 kuukauden välein laittamalla muutama ruokalusikallinen ruokasoodaa litraan vettä ja keittämällä seos kahvinkeittimen läpi, jolloin mahdollisesti tarttuneet kahvirasvat irtoavat tehokkaasti. On vaikea saada hyvää kahvia aikaan likaisilla laitteilla. Likainen keitin on myös hitaampi ja kuluttaa enemmän energiaakin. Paras kahvinkeitin onkin laadukas ja helposti puhdistettava.
Suodatinpussin voi mielellään kastella lämpimällä vedellä ennen kuin mittaa siihen kahvinpurut. Näin siitä imeytyy vähemmän paperin makua kahviin.
Kun kahvi on kaadettu kuppiin, sen kannattaa antaa hetken jäähtyä kupissa, sillä jos sen nauttii liian kuumana, maut ja aromit eivät erotu. Valmista kahvia aina vain sen verran kuin juot, sen ei kannata antaa seistä keittimen levyllä, jolloin se kuumenee helposti liikaa.
Joskus hyvä kahvihetki on kaikki mitä tarvitset. Laadukas kahvikupillinen kotona voi joskus olla kuin taivas maan päällä.
Saatat pitää myös näistä: